Arkisto

Kantsun nuta went Taiteiden yö!

Taiteiden yö oli Kanneltalossa 20.8.2015 ja Kannelmäen nuorisotalo oli vahvasti mukana. lapset ja nuoret pääsivät maalamaan ja koristelemanaanNuorisotalon seinä! Ilta oli hyvin onnistunut ja nuoret kaikki olivat hyvin innoissaan! lähitulevaisuudessa voidaan maalla ja koristella muita nuorisotalon seiniä. Biljardi huone ehkä!!!!! 🙂 🙂

Lue lisää

Kannelmäen nuorisotalon syystiedote luettavissa!

Uusin syystiedote on lisätty sivuillemme ”Vaikuta” – kohtaan, mutta on myös kokonaisuudessaan luettavissa tästä: Syystiedote vanhemmille ja nuorille 7.9.2015 Syystiedote lähtee jäsenistölle aina syksyllä ja keväällä, tämän lisäksi joskus lähtee ylimääräinen kesätiedote, jossa kerromme alueen kesätoiminnoista. Tiedotteet on hyvä tapa pysyä kärryillä mitä alueen taloilla tapahtuu. 🙂

Lue lisää

Remonttikuulumiset vol. 2

Kantsun nuta alkaa taas näyttää joltain, mutta purkamatonta romua lojuu vielä nurkissa ja paljon on vielä vaiheessa. Sali on saanut uudet muovit lattiaan, jotta tanssiminen olisi kivempaa. Akvaario ja olohuone ovat saaneet pohjamaalit seiniin, tarkoitus olisi, että nuoret pääsisivät suunnittelemaan seinien lopullisen ulkomuodon. Seinät eivät siis jää näin yksivärisiksi! Jos siis koet, että haluaisit maalata […]

Lue lisää

Remonttikuulumiset 6.3.2015

Kannelmäen nuorisotalon remontti etenee! Tämän viikon nuorisotalo on ikävä kyllä ollut sen vuoksi suljettuna, mutta ensi viikolla avaamme jälleen normaalisti. Joudumme kuitenkin tulemaan toimeen ilman keittiötä vielä muutamien viikkojen ajan. Kuten kuvista näkee, on osa huoneista vielä hyrskyn myrskyn, mutta myös kivoja uudistuksia on tullut. Olohuoneen seinät ovat saaneet uuden värityksen, salin lattia on nykyisin […]

Lue lisää